Tylsä viikko. Ei mitään sen kummoisempaa. Pääsin aloittamaan avoimen työhakemuksen tekoa.
Meillä oli ryhmäytystä ja ei helvetti! Juntit eivät ala tekemään mitään. Ketuttaa paljon. En jaksa elää, jos en pääse syksyllä pois tästä rupulasta, ja junttien keskeltä.

Viikko 3

Opin suhteellisen paljon aikaisempiin iikkoihin verrattuna. Tein elämäni ensimmäisen ansioluettelon ja katsoimme dokumentin työoloista isojen vaatefirmojen tehtaissa kehitysmaissa. Hienoa, että olin juuri aikaisemmalla viikolla tilannut H&M:ltä uusia vatteita. Kannatan orjuuttamista. Mietin itsekseni mistä minun kaltaisen köyhän sitten kannattaa ostaa vaatteita.

Oli myös viimeinen matematiikan koe. Jos kokeiden tarkistamiseen ei olisi sääntöjä jotka nussivat pilkut verille, olisin saanut  kympin.

Katsoimme perjantain kunniaksi (onnistuimme ryhmäytystehtävässä ja palkinnoksi saatiin päättää mitä tehdääb iltapäivällä) iloinen ja kevyt dokumentti koulukiusaamisesta. Voi miten tyytyväinen olen, etten asu Amerikassa.

Viikko 1 vuonna 2016

Ei enää englantia. En jaksa. Viikko oli hyvin lyhyt, kun olin tiistain Lahdessa katsomassa St Peterburg ballet theatren kiertuetta ja Irina Kolesnikovan Joutsenlampi esitystä.
Pitkän joululoman jälkeen on ollut jotenkin uuvuttavaa palata pajalle. Melankoliset laitosnuoret ovat niin kaukana omasta ajatusmaailmasta, etten jaksaisi tulla. Olen aivan yksin. Itsesääliä pukkaa. Talvi ja sen kylmyys vievät vähäisiä innon rippeitä.
Olen jälleen umpikujassa opiskelupaikan kanssa. En ole tarpeeksi hyvä, jotta pystyisin hakemaan aloille jonne tahtoisin. Kannattaisiko vain etsiä helpoin ja hyväpalkkaisin ammatti vain rahan takia?
Olemme katsoneet myös Sivuraiteilla dokumenttisarjaa nuorista, joilla ei ole opiskelupaikkaa tai töitä. Jami ja Jenni, onnettomat paskaperseet joilla on hiton onneton asenne. En tahdo joutua saman tilanteeseen kuin he. Aamut ovat olleet onnettomia sillä olen ollut nyt aina myöhässä. Pakko vain tulla tai kaikki on pian päin helvettiä.

Saatanan pajaromanssi yhdellä tulevalla yhteiskunnan taakalla.